Salon kaupunki
Työllistämistuki on taloudellinen tuki työnantajalle 55 vuotta täyttäneen työttömän työnhakijan palkkakustannuksiin.
Hyrynsalmen kunta
Auman tekeminen, varastointi ja käyttö ovat luvanvaraista toimintaa. Lupia ja aluseen käyttöön liittyviä tarkastuksia tekee kunnan viranomainen.
Miehikkälän kunta
Kunnan vesi- ja jätevesilaskutus
Vesilahden kunta
Yleinen ilmoitusmenettely on ympäristöluvan kaltainen menettely ympäristönsuojelulaissa rajatuille toiminnoille.
Kosken Tl kunta
Vesihuoltolaitoksella tarkoitetaan laitosta, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella.
Pielaveden kunta
Kunnan keskitetty maanalaisten johtojen ja rakenteiden sijaintipalvelu.
Joensuun kaupunki
Laajennetun muutosturvan tarkoitus on edistää 55 vuotta täyttäneiden nopeaa uudelleen työllistymistä.
Mynämäen kunta
Rakennuslupa tarvitaan uuden rakennuksen rakentamiseen tai olemassa olevan laajentamiseen.
Hyrynsalmen kunta
Ojitusta koskevassa eri osapuolten erimielisyydestä voidaan tehdä selvittämishakemus kunnan ympäristöviranomaiselle.
Ylöjärven kaupunki
Ympäristölupa perustuu ympäristönsuojelulakiin.