Kuopion kaupunki
Elintarvikekontaktimateriaalitoimijan on ilmoitettava toiminnastaan Kuopion ympäristöterveydenhuoltoon.
Jyväskylän kaupunki
Ennen elintarvikelaitoksen toiminnan aloittamista yrittäjän on haettava sille hyväksyntä sijaintikunnan valvontaviranomaiselta.
Taivassalon kunta
Tarjoamme neuvontaa ja tukea kasvuyrityksille, joilla on hyvin valmisteltu liiketoimintasuunnitelma.
Virtain kaupunki
Kirjaamoon toimitetaan kunnalle, sen toimielimille ja viranhaltijoille osoitettu posti ja asiakirjat.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos toimii asiantuntijana rakentamisen ohjauksessa ja valvonnassa yhteistyössä alueen kuntien rakennusvalvontojen kanssa.
Ruoveden kunta
Kaltoinkohdellusta eläimestä tulee ilmoittaa kunnaneläinlääkärille, kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitavalle viranhaltijalle tai poliisille.
Järvenpään kaupunki
Työntekijät ja työnantajat saavat työvoimaviranomaiselta neuvontaa ja tukea työsuhteen muutos- ja irtisanomistilanteisiin.
Paimion kaupunki
Lannan aumauksesta eli patteroinnista tulee tehdä etukäteen ilmoitus.
Kiuruveden kaupunki
Lainan myöntää pankki, vakuutusyhtiö tai muu luottolaitos. Korkotukilainaksi sen hyväksyy kunta.
Ruokolahden kunta
Ruokolahden kunnan arkistoissa säilytetään lupa-asiakirjoja, lupapäätösten yhteydessä syntyneitä liitteitä, piirustuksia ja erityissuunnitelmia.