Hattulan kunta
Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on pääsääntöisesti liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin.
Kontiolahden kunta
Lupa katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen.
Kurikan kaupunki
Elintarvikelainsäädäntö edellyttää eläimistä saatavia elintarvikkeita käsittelevien elintarvikehuoneistojen eli laitosten hyväksymistä.
Hangon kaupunki
Lohkomistoimituksessa tontti merkitään kiinteistörekisteriin. Maankäyttöosasto hoitaa asemakaava-alueella olevien kiinteistöjen lohkomiset.
Siikajoen kunta
Yhdistykset ja seurat voivat hakea kunnalta avustusta toimintaansa.
Lappeenrannan kaupunki
Kimpisen ja Hovinpellon kuntopolut toimivat kaikille vapaasti käytössä olevina talvipolkuina.
Rovaniemen kaupunki
Työvoimaviranomainen tarjoaa neuvontaa ja tukea työntekijälle ja työnantajalle työsuhteen muutos- ja irtisanomistilanteissa.
Mynämäen kunta
Liittyminen Mynämäen Vesihuolto Oy:n verkostoon
Kokemäen kaupunki
Liikuntatoimintaan voivat hakea avustuksia urheiluseurat ja -kerhot.
Raision kaupunki
Ympäristöön vaikuttavien toimintojen harjoittajilla on velvollisuus rekisteröidä toimintansa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään.