Hollolan kunta
Haja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin.
Heinolan kaupunki
Poikkeuslupa lainsäädännön määrittämistä jäteveden puhdistamisvaatimuksista voidaan myöntää erityistilanteissa.
Hyvinkään kaupunki
Vesihuollon tehtävänä on turvata väestölle moitteeton talousvesi sekä asianmukainen viemäröinti ja jätevesien käsittely.
Konneveden kunta
Kunnan rakennusvalvonnasta vastaa rakennustarkastaja.
Rovakaaren Ympäristöterveydenhuolto
Tarvitset hyväksynnän eläinperäisen sivutuotelaitoksen toiminnan aloittamiseen.
Lempäälän kunta
Asemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa tai ilmoitus purkamisesta.
Hattulan kunta
Haja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin.
Oriveden kaupunki
Haja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin.
Lieksan kaupunki
Rakennuksen tai sen osan purkulupa tarvitaan asemakaava-alueella, rakennuskieltoalueella tai yleiskaavan määräyksestä.
Suomussalmen kunta
Asemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta.