suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Viitasaaren kaupunki

Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteesta

  • Lupa tai muu velvoite
  • 6 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Ympäristön äkillisestä pilaantumisesta tai sen vaarasta on ilmoitettava viipymättä viranomaiselle. Tilanne voi aiheutua onnettomuudesta, ennakoimattomasta tuotantohäiriöstä, purkutöistä tai muusta syystä. Pilaantumista tai vaaraa voivat aiheuttaa kiinteän aineen, nesteen tai kaasun päästöt, jäte tai esimerkiksi radioaktiivisuus.

Toimi näin

Jos toiminta perustuu valtion viranomaisen antamaan lupaan, ilmoitus tulee tehdä luvan myöntäneelle viranomaiselle. Muussa tapauksessa ilmoitus tulee tehdä kunnan ympäristöviranomaiselle. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös tilanteita, joihin ei ole tarvittu lupaa.

Jos poikkeuksellisesta tilanteesta aiheutuu äkillistä vaaraa väestölle, asiasta on ilmoitettava viipymättä hätäkeskukseen. Sen jälkeen, kun ilmoitus poikkeuksellisesta toiminnasta on tehty, ilmoituksen tekijän tulee varautua nopeaan yhteistyöhön viranomaisen kanssa tilanteen saamiseksi hallintaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Viitasaaren kaupunki

Palvelusta vastaa

Viitasaaren kaupunki
Tekstistä vastaa: Viitasaaren kaupunki
Päivitetty: 2.1.2023