suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Raision kaupunki

Yleiskaavoitukseen vaikuttaminen

  • Palvelu
  • Raisio
  • Julkinen palvelu

Yleiskaavassa määritellään yleispiirteisesti kaupungin yhdyskuntarakenne ja maan käyttötarkoitus asumisen, palveluiden, työpaikkojen, virkistyksen ja liikenteen tarpeisiin. Yleiskaavoituksella ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet, ja yleiskaava ohjaa alueen asemakaavojen laatimista. Yleiskaava voi koskea koko kunnan aluetta tai rajattua aluetta, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi.

Y ...

Toimi näin

Jos haluat vaikuttaa yleiskaavoitukseen, saat ohjeet kunnalta.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin yleiskaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua yleiskaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Yleiskaava kertoo, miten kunta suunnittelee alueidensa käyttöä ja jakamista asumisen, työelämän, liikenteen, virkistyksen ja muiden toimintojen kesken. Yleiskaavasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa.

Kunta voi laatia yleiskaavan joko yksin tai yhdessä naapurikuntiensa (yhteinen yleiskaava) kanssa.

Palvelun toteuttaa

Raision kaupunki

Palvelusta vastaa

Raision kaupunki
Tekstistä vastaa: Raision kaupunki
Päivitetty: 1.3.2023