suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Siun sote – Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Vammaisten ja kehitysvammaisten henkilökohtainen apu

  • Palvelu
  • 13 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Henkilökohtaista apua järjestetään vaikeavammaiselle henkilölle, jolla on pitkäaikainen tai etenevä vamma tai sairaus, jonka vuoksi hän tarvitsee välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen päivittäisistä toiminnoista.

Henkilökohtaisen avustajan työhön kuuluu avustaminen

• päivittäisissä toimissa kotona ja kodin ulkopuolella

• työssä ja opiskelussa

• harrastuksissa

• yhteiskunnallisessa osallistumisessa

• sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.

Henkilökohtaisen avun järjestämiselle on edellytyksenä, että vaikeavammainen henkilö pystyy itse määrittelemään tarvitsemansa henkilökohtaisen avun sisällön ja toteuttamistavan. Henkilökohtaista apua ei ole mahdollista saada, jos avustamisen tarpeet ovat pääosin hoivassa, hoidossa tai valvonnassa ja näihin vastataan muiden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ja tukitoimien avulla. Henkilökohtainen apu on asiakkaalle maksutonta.

Henkilökohtaisen avun toteuttamistavat

Henkilökohtaista apua voidaan järjestää seuraavilla tavoilla:

• Voit toimia itse työnantajana ja palkata itsellesi henkilökohtaisen avustajan

• Voit hankkia avustajapalvelua palvelusetelillä tai

• Siun sote voi järjestää sinulle henkilökohtaisen avustajan joko oman avustajakeskuksemme kautta tai kilpailutettujen palveluntuottajien joukosta.

Saat avustajakeskuksemme kautta neuvontaa kaikissa henkilökohtaiseen apuun liittyvissä kysymyksissä.

Toimi näin

Vammaisten ja kehitysvammaisten palveluja haetaan Siun Soten kuntayhtymän vammaispalveluista.

Kenelle ja millä ehdoin

Vaikeavammaisuus ja kehitysvammaisuus

Palvelu on maksuton.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSiun sote – Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, Siun sote – Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Palvelusta vastaaSiun sote – Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Alue Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Siun sote – Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Päivitetty: 15.10.2020