Talous- ja jäteveden laskutus
- Palvelu
- Kaustinen
- Julkinen palvelu
Vesilaitoksen asiakkaita laskutetaan kolme kertaa vuodessa. Huhti- ja elokuun laskutukset ovat arviolaskutuksia ja joulukuun loppuun mennessä laskutetaan tasauslaskutus.
Toimi näin
Ilmoita vesimittarin lukema, kun vesilaitos sitä tiedustelee.
Vesimittarilukemat pyydetään ilmoittamaan syyskuun kuntatiedotteessa. Lisäksi asiasta ilmoitetaan sosiaalisen median kanavissa sekä kunnan internetsivuilla. Vesimittarilukeman voi ilmoittaa paperilomakkeella tai ottamalla puhelimitse tai sähköpostitse yhteyttä teknisen toimiston toimistosihteeriin. Lisäksi Kaustisen kunnassa on käytössä Kulutus-Web, jonka kautta voi ilmoittaa mittarilukemat sekä seurata omaa vedenkulutustaan.
Jos sinulla on kysyttävää vesilaskutukseen liittyen, ota yhteyttä teknisen toimiston toimistosihteeriin. Muista ilmoittaa omistajavaihdoksista sekä muutoksista laskutustietoihin.
Tausta ja lainsäädäntö
Vesilaitoksen toimittama talousvesi on maksullista. Asunto-osakeyhtiöissä asukkaat maksavat vedestä yleensä kuukausittain. Pienet kiinteistöt, kuten omakotitalot, maksavat vesimaksun muutaman kerran vuodessa. Puhtaan veden hintaan vaikuttavat vedenoton, veden käsittelyn ja jakeluverkoston kustannukset.
Kiinteistökohtaiset vesimittarit mittaavat veden kulutusta.
Myös jäteveden käsittely on maksullista. Hinta muodostuu viemäriverkoston ja jäteveden käsittelyn kustannuksista. Jäteveden käsittely on tavallisesti kalliimpaa kuin puhtaan veden osto. Sako- ja umpikaivolietteiden ja esimerkiksi kanaloiden pesuvesien käsittelymaksut ovat korkeampia kuin tavanomaisen talousjäteveden käsittelymaksut.