suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Sievin kunta

Rakennuslupapalvelut

  • Lupa tai muu velvoite
  • Sievi
  • Julkinen palvelu

Rakentamista säätelee maankäyttö- ja rakennuslaki. Lisäksi tarkempia säännöksiä ja rakentamisesta annetaan asetuksella ja kunnan rakennusjärjestyksellä. Lähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. Tärkeitä rakentamisessa huomioon otettavia säännöksiä on muun muassa maakäyttö- ja rakennusasetuksessa ja Suomen rakentamismääräyskokoelmassa.

Tarkemmin rakentamista ohjaa alueella mahdollisesti oleva kaava.

Toimi näin

Rakennuslupaa haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, joka antaa asiassa myös neuvontaa.

Rakennuslupaa voi hakea rakennuspaikan haltija, joka voi olla omistaja, omistajan valtuuttama tai rakennuspaikkaa vuokra- tai muun sopimuksen perusteella hallitseva henkilö.

Rakennuslupahakemuksen vireille tulosta on pääsääntöisesti ilmoitettava naapureille. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla. Ilmoitus naapureille voidaan jättää tekemättä silloin, kun hanke on vähäinen tai hankkeen vaikutus ei ole naapurin kannalta olennaista. Naapurikuulemisen tarpeen arvioi rakennusvalvontaviranomainen.

Kenelle ja millä ehdoin

Lupa myönnetään, mikäli kaikki sen edellytykset täyttyvät. Mikäli hanke poikkeaa säännöksistä tai määräyksistä, se saattaa tarvita poikkeamisluvan ennen rakennusluvan myöntämistä.

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.

Lupa myönnetään, mikäli kaikki sen edellytykset täyttyvät. Rakennushanke voi tietyillä alueilla edellyttää rakentamisen maankäytöllisten vaikutusten tarkastelua rakennuslupamenettelyä laajemmin eli suunnittelutarveratkaisun tai poikkeamisen hakemista rakennusluvan lisäksi.

Palvelu on maksullinen.


Käsittelyaika

Lupapäätöksiä tehdään viikoittain. Sen jälkeen kun olet toimittanut kaikki tarvittavat asiakirjat, luvan käsittely kestää muutamasta päivästä kahteen viikkoon lupahakemusten määrästä (vuodenajasta) riippuen.

Voimassaoloaika

Aloita rakennusluvan mukaiset työt kolmen vuoden kuluessa ja saata ne loppuun viimeistään viiden vuoden kuluessa luvan antamisesta. Muistathan ilmoittaa töiden aloittamisesta rakennusvalvontaan. Lupien voimassaoloajalle voit hakea pidennystä sekä työn aloittamiselle että työn loppuunsaattamiselle. Hae jatkoaikaa luvan vielä ollessa voimassa.

Tausta ja lainsäädäntö

Lähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. Myös rakennuksen laajennus sekä merkittävät korjaus- ja muutostyöt tai käyttötarkoituksen muutos edellyttävät rakennus- tai toimenpidelupaa. Eräisiin vähäisiin rakennushankkeisiin voidaan hakea toimenpidelupa tai tehdä hankkeesta ilmoitus kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle. Asiasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Kunta voi myös rakennusjärjestyksessään määritellä toimenpiteiden luvan- tai ilmoituksenvaraisuutta.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa on säädetty rakentamisen luvanvaraisuuden ja luvan myöntämisen edellytysten lisäksi lupahakemusasiakirjoista, suunnittelijoiden kelpoisuudesta, rakennustyön suorittamisesta sekä rakennushankkeen vastuuhenkilöistä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSievin kunta
Palvelusta vastaaSievin kunta
Alue Sievi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Sievin kunta
Päivitetty: 1.4.2020