suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kokkolan kaupunki

Rajankäynti asemakaava-alueella

  • Palvelu
  • Kokkola
  • Julkinen palvelu

Rajankäynti on virallinen kiinteistönmääritystoimitus, jossa selvitetään ja ratkaistaan tontin rajan ja rajamerkin paikka.

Rajankäynnistä pidetään toimituskokous, johon kutsutaan epäselvään rajaan rajoittuvien kiinteistöjen omistajat. Toimituksesta laaditaan pöytäkirja ja kartta.

Toimi näin

Rajankäynnin hakijana voi olla esimerkiksi kiinteistön omistaja tai osaomistaja, vuokraoikeuden haltija, kunta tai henkilö, jonka oikeutta rajankäynti välittömästi koskee.

Kokkolassa asemakaava-alueella rajankäyntiä haetaan kunnan kiinteistöinsinööriltä tai maankäyttöinsinööriltä ja asemakaavan ulkopuolella Maanmittauslaitokselta.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksullinen.

Rajankäynnistä asemakaava-alueella peritään kaupunkialueiden hinnaston mukainen maksu.

Tausta ja lainsäädäntö

Rajankäynnissä selvitetään rajan paikka, rakennetaan tarvittavat rajapyykit kadonneiden tilalle ja merkitään tarvittaessa rajalinja maastoon. Rajankäynti on tarpeen, kun rajamerkit ovat kadonneet tai rajan paikka on muuten epäselvä.

Kaupunkien asemakaava-alueilla rajankäynneistä ja kiinteistörekisterin ylläpidosta vastaa usein kunta, muualla Maanmittauslaitos.

Perustiedot

Palvelusta vastaaKokkolan kaupunki
Palvelun toteuttaaKokkolan kaupunki
Alue Kokkola
Palvelun kieletsuomi, ruotsi
Tekstistä vastaa: Kokkolan kaupunki
Päivitetty: 31.10.2019