suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Laitilan kaupunki

Perhepäivähoito esiopetusikäisille

  • Palvelu
  • Laitila
  • Julkinen palvelu

Esiopetusta annetaan kouluissa aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Perhepäivähoidossa olevat esikoululaiset siirtyvät perhepäivähoitoon esiopetuksen jälkeen. Perhepäivähoitajilla on oikeus ottaa yksi esikoululainen hoitoon sen lisäksi, että hän hoitaa enintään neljää lasta kokopäiväisesti.

Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Kuljetus järjestetään mikäli matka esiopetuksesta perhepäivähoitoon on 3 km tai enemmän.

Toimi näin

Mikäli lapsi tarvitsee esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta, tulee sitä hakea sähköisen eDaisy:n kautta.

Esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen ovat oikeutettuja lapset, joiden molemmat huoltajat ovat töissä tai opiskelevat.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksullinen.

Esiopetus on maksutonta, mutta perhepäivähoito on maksullista.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetusta annetaan aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Perhepäivähoidossa olevat esikoululaiset siirtyvät saatettuina perhepäivähoitoon esiopetuksen jälkeen. Perhepäivähoitajilla on oikeus ottaa yksi esikoululainen iltapäivien ajaksi hoitoon sen lisäksi, että hän hoitaa enintään neljää lasta kokopäiväisesti.

Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaLaitilan kaupunki
Palvelusta vastaaLaitilan kaupunki
Alue Laitila
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Laitilan kaupunki
Päivitetty: 15.1.2020