suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Pyhäjoen kunta

Opiskelija-avustus

  • Palvelu
  • Pyhäjoki
  • Julkinen palvelu

Opiskelija-avustus on haettavissa vuosittain toukokuussa ja joulukuussa. Kunnanhallitus hyväksyy tuen myöntämisehdot. Avustukset maksetaan vuosittain kesäkuussa ja tammikuussa.

Opiskelija-avustus on 100 euroa kevätlukukaudelta 2023.

Valtuuston päätöksen 18.10.2023 mukaisesti opiskelija-avustus syyslukukaudelta 2023 on 499 euroa.

Toimi näin

Opiskelija-avustusta haetaan sähköisellä lomakkeella.

Kenelle ja millä ehdoin

1. Avustukseen oikeutettu on TUVA-koulutuksessa (tutkintokoulutukseen valmentava koulutus), Opistovuosi oppivelvollisille -koulutuksessa kansanopistossa sekä erityistehtävän saaneessa lukiossa ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkea-koulussa, yliopistossa tai muussa vastaavassa oppilaitoksessa tutkintotavoitteisesti opiskeleva pyhäjokinen opiskelija.

2. Opiskelun tulee olla päätoimista. Opiskelu katsotaan päätoimiseksi, jos opintojen laajuus on vähintään 20 opintopistettä lukukauden aikana. Kun opintojen laajuutta ei ole mitoitettu opintopisteinä, edellytetään opetus- ja koulutusohjelman mukaiseen opetukseen tai opintoihin kuuluvaan harjoitteluun osallistumista vähintään keskimäärin 20 viikkotuntia lukukauden ajan.

3. Avustuksensaajan kotikunnan tulee kuluneen lukukauden loppuessa (30.5. /31.12.) olla Pyhäjoen kunta. Kotikunta määräytyy kotikuntalain 2 §:n mukaisesti. Opiskelijan tulee opiskelun aikana asua muualla kuin Pyhäjoella.

4. Avustus maksetaan hakemuksen perusteella jälkikäteen erikseen ilmoitettuna aikana. Hakemuksessa tulee ilmetä opiskelun päätoimisuus ja kohdassa 2 edellytetyn laajuuden täyttyminen, joka osoitetaan oppilaitoksen opintorekisteriotteella.

5. Opiskelija-avustusten hallinnoinnista vastaa kunnanhallitus. Opiskelija-avustukset myöntää sivistystoimenjohtaja.

Palvelun toteuttaa

Pyhäjoen kunta

Palvelusta vastaa

Pyhäjoen kunta
Tekstistä vastaa: Pyhäjoen kunta
Päivitetty: 27.11.2023