suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Pyhäjoen kunta

Ojitusta koskevan erimielisyyden ratkaiseminen

  • Palvelu
  • Pyhäjoki
  • Julkinen palvelu
Alue Pyhäjoki
Palvelun kieli suomi

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ratkaisee ojitukseen liittyvät erimielisyydet, kun osapuolia on 1-2. Mikäli asianosaisia on enemmän kuin kaksi, riidat ratkaistaan ojitustoimituksella. Ojitustoimitusta haetaan ELY-keskukselta.h


Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksullinen.


Tausta ja lainsäädäntö

Ojitusta koskevat erimielisyydet ratkaisee kunta. Erimielisyydet koskevat yleensä tilanteita, joissa kiinteistönomistaja haluaa tehdä ojan toisen alueelle tai johtaa vettä toisten ojiin.

Ojitusriidat kannattaa alistaa kunnan ratkaistaviksi ennen kuin ne pitkittyvät.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ratkaisee myös sellaiset erimielisyydet, joissa kiinteistönomistaja on laiminlyönyt ojansa kunnossapidon ja näin aiheuttanut vahinkoa toisen kiinteistölle. Ratkaistavan riidan osapuolia voi olla kaksi tai useampia. Ratkaisun yhteydessä viranomainen voi määrätä korvauksia haittaa kärsineelle.

Haja-asutusalueella ojitusta koskevat erimielisyydet ratkaistaan etupäässä vesilain perusteella, asema-kaava-alueella pääsääntöisesti maankäyttö- ja rakennuslain nojalla.


Palvelun toteuttaa: 
Pyhäjoen kunta