suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Laitilan kaupunki

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Laitila
  • Julkinen palvelu

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen kunnalta, jonka alueella toimivat.

Liikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Laitilan kaupunki tukee paikallisia liikuntaseuroja ja muita liikuntatoimintaa järjestäviä yhdistyksiä.

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Palvelun toteuttaa

Laitilan kaupunki

Palvelusta vastaa

Laitilan kaupunki
Tekstistä vastaa: Laitilan kaupunki
Päivitetty: 4.5.2023