Työllistämisen kuntalisä
Pyhäjoen kunnan myöntämä kuntalisä on työllistymistä edistävä tuki, jota voidaan myöntää yhdistyksille, yrityksille ja yksityisille työnantajille työttömien henkilöiden palkkaamiseen. Tuen tavoitteena on edistää pysyvää työllistymistä, vahvistaa työntekijän osaamista sekä tukea työympäristön ja työtehtävien kehittämistä siten, että työsuhteen jatkuminen olisi mahdollista ...
Yrityksen saama avustus on de minimis -tukea (vähämerkityksinen tuki) ja kuntalisää hakeva yritys vakuuttaa, että sen aiemmin kolmen vuoden aikana saamat de minimis -tuet eivät yhdessä tämän avustuksen kanssa ylitä työllistämiseen soveltuvan de minimis -asetuksen mukaista enimmäismäärää (300 000 €).
Kuntalisä myönnetään työnantajalle työsuhteen perusteella.
Poikkeus, oppisopimuskoulutus: jossa työaika on vähintään 25 h/vko: Kuntalisää maksetaan 1–6 kuukauden ajan täysimääräisenä tai työaikaan suhteutettuna Kuuden kuukauden jälkeen kuntalisä on 50 % aiemmin myönnetystä kuukausisummasta ja sitä maksetaan enintään seuraavat 12 kuukauden ajan. Kuntalisää voidaan harkinnan mukaan myöntää myös oppisopimuksella opiskelevalle, joka suorittaa perus- tai ammattitutkintoa, sekä erikoistutkinnon osia, joilla on ratkaiseva merkitys työllistymiseen.
Kunta maksaa työnantajalle 1 000 euron bonuksen, mikäli kuntalisällä työllistetyn henkilön työsuhdetta jatketaan kuntalisäjakson (maksimissaan 6 kk) jälkeen vähintään kuudella kuukaudella.
Bonus maksetaan, kun työsuhde on kestänyt yhteensä 12 kuukautta. Bonuksen edellytyksenä on, että työsuhde täyttää kuntalisän myöntämisen ehdot myös jatkojakson aikana.
###