suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Suonenjoen kaupunki

Kuntalaisaloite

  • Palvelu
  • Suonenjoki
  • Julkinen palvelu

Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Kunnan kuuluu kaikissa tapauksissa vastata aloitteen tekijälle ja ilmoittaa, mihin toimiin aloitteen johdosta on ryhdytty.

Jos aloitteen allekirjoittaa vähintään kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista, valtuuston on otettava aloite käsittelyyn kuuden kuukauden kuluessa. Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Valtuusto päättää äänestyksestä tai aloitteen raukeamaan jättämisestä viipymättä.

Toimi näin

Toimita aloite kuntaan sähköisesti tai paperilla.

Voit jättää kuntalaisaloitteen Suonenjoen kaupungille kuntalaisaloite.fi-verkkopalvelussa. Vaihtoehtoisesti voit toimittaa kuntalaisaloitteen myös sähköpostitse kirjaamoon kirjaamo(at)suonenjoki.fi, postitse tai tuoda sen hallintotoimistoon.

Kenelle ja millä ehdoin

Kunnan asukkaalla, kunnassa kiinteää omaisuutta omistavalla tai hallitsevalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita asioissa, jotka koskevat kunnan toimintaa. Lisäksi kunnan palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.

Yhteisöllä ja säätiöllä tarkoitetaan tahoja, jolla on kunnassa omistusta tai yhteys palveluun. Tällainen yhteisö tai säätiö voi olla paikallinen, alueellinen tai valtakunnallinen.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Kuntalaisaloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Toimivaltaisen kunnan viranomaisen pitää ottaa aloite käsittelyyn mahdollisimman pian. Kunnan kuuluu kaikissa tapauksissa vastata aloitteen tekijälle ja ilmoittaa, mihin toimiin aloitteen johdosta on ryhdytty.

Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Jos vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista tekee yhdessä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä, valtuuston on päätettävä viipymättä, järjestetäänkö kunnallinen kansanäänestys.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSuonenjoen kaupunki
Palvelusta vastaaSuonenjoen kaupunki
Alue Suonenjoki
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Suonenjoen kaupunki
Päivitetty: 22.9.2021