suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Vesilahden kunta

Kouluruokailu

  • Palvelu
  • Vesilahti
  • Julkinen palvelu

Kouluruokailu on osa koulun opetus- ja kasvatustehtävää. Kouluruokailu ohjaa terveelliseen ravitsemukseen, pyrkii kehittämään ruoka- ja makutottumuksia ja opettaa hyviä ruokailutapoja. Kouluateria sisältää keskimäärin kolmanneksen päivän ravinnontarpeesta, mikäli oppilas nauttii kaikki tarjolla olevat aterian osat.

Vesilahdessa kouluateriat valmistetaan kahdentoista viikon kiertävän perusruokalistan pohjalta. Kirkonkylän koulukeskukseen ja Ylämäen koululle ruoka tuodaan Vesilahden terveyskeskuksen ravintokeskuksesta. Narvan koululla toimii oma keittiö.

Vesilahdessa noudatetaan Kansallisen Allergiaohjelman linjausta ruoka-allergioihin liittyen. Allergiaohjelman pääviesteinä on tukea terveyttä eikä allergiaa, vahvistaa sietokykyä, vähentää allergeenien turhaa välttämistä sekä tunnistaa ja hoitaa vakavat allergiat ajoissa. Erityisruokavalion mukainen ateria tarjotaan niille oppilaille, joille se on terveydellisten tai muiden syiden vuoksi välttämätöntä.

Toimi näin

Keskustele lapsesi ruokailutottumuksista sekä mahdollisista erityisruokavaliotarpeesta kouluterveydenhoitajan kanssa. Terveydenhoitajan kanssa voit keskustella myös eettisistä ja uskonnollisista ruokavalioista. Kouluterveydenhoitaja toimittaa erityisruokavaliotodistuksen keittiölle sekä tiedottaa asiasta koulun henkilökuntaa.

Mikäli lukuvuoden aikana tulee muutoksia oppilaan ruokavaliossa, ota yhteyttä suoraan kouluterveydenhoitajaan.

Jos oppilaalla on merkittävä erityisruokavalio (esim. maidoton tai gluteeniton), huoltajan tulisi ilmoittaa poissaoloista mahdollisuuksien mukaan ennakkoon suoraan valmistuskeittiölle (esim lomista tai pidemmistä sairausjaksoista). Koulukeskuksen ja Ylämäen koulun oppilaiden huoltajat ilmoittavat Ravintokeskukseen ja Narvan koulun oppilaiden huoltajat Narvan keittiölle.

Tausta ja lainsäädäntö

Niin osa-aikaisessa kuin kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa olevat lapset ovat oikeutettuja ruokailuun ja tarvittaviin välipaloihin, joista vanhemmat maksavat hoidon kuukausittaisissa maksuissaan. Esi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja kunnan tarjoamaan maksuttomaan kouluateriaan koulupäivinä. Lukiolaiset ja ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat ovat oikeutettuja ateriaan vähintään niinä päivinä, joina opetus tapahtuu koulussa.

Päiväkoti- ja kouluruokailun järjestämisessä otetaan huomioon pienten lasten, koululaisten ja opiskelijoiden allergiat ja muut sairaudet, eettiset valinnat ja uskonnon erityispiirteet.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaVesilahden kunta
Palvelusta vastaaVesilahden kunta
Alue Vesilahti
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Vesilahden kunta
Päivitetty: 1.10.2021