suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Pirkkalan kunta

Erityisvarhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Pirkkala
  • Julkinen palvelu

Lapsen kasvun ja oppimisen rakenteelliset tukitoimet järjestetään ensisijaisesti lapsen omassa ryhmässä esimerkiksi lapsiryhmän kokoa pienentämällä. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat ovat osa varhaiskasvatuksen henkilöstöä ja he työskentelevät lasten, perheiden, työyhteisöjen sekä yhteistyöverkostojen kanssa. He ovat mukana arvioitaessa ja suunniteltaessa lapsiryhmän toimintaa ja lapsen tarvitsemia tukitoimia. Mikäli lapsen tuen tarve on tiedossa jo päivähoitopaikkaa haettaessa, vanhempia pyydetään ottamaan yhteyttä oman asuinalueensa varhaiskasvatuksen erityisopettajaan. Jos lapsella on kehitysviivästymä ja päivähoito on kuntoutuksellisista syistä välttämätöntä, se on maksutonta. Maksuttoman hoitoajan tulee sijoittua arkipäiville (ma-pe) klo 7-17 välille. Maksuton päivähoito myönnetään vain niille lapsille, joille on laadittu kehitysvammalainsäädännön mukainen erityishuolto-ohjelma.

Toimi näin

Lapsen mahdollinen tuen tarve selvitetään varhaiskasvatussuunnitelmaa laadittaessa. Työhön voi vanhempien ja henkilöstön lisäksi osallistua esim. psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Kenelle ja millä ehdoin

Mikäli lapsen tuen tarve on tiedossa jo päivähoitopaikkaa haettaessa, vanhempia pyydetään ottamaan yhteyttä oman asuinalueensa varhaiskasvatuksen erityisopettajaan.

Palvelu on maksullinen.

Joissain tapauksissa erityisvarhaiskasvatus voi olla maksutonta.

Tausta ja lainsäädäntö

Jos lapsenne tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, kunta pyrkii löytämään lapselle sopivan hoitopaikan.

Erityisvarhaiskasvatus voi olla eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Erityisvarhaiskasvatuksessa on usein mukana erityislastentarhanopettaja. Erityisvarhaiskasvatuksessa voidaan tehdä monialaista yhteistyötä terveydenhoitajien, terveyskeskuspsykologien, sosiaalityöntekijöiden, musiikkiterapeuttien, toimintaterapeuttien, puheterapeuttien, perheneuvolan, lastenpsykiatrian ja koulun kanssa.

Perustiedot

Palvelusta vastaaPirkkalan kunta
Palvelun toteuttaaPirkkalan kunta
Alue Pirkkala
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Pirkkalan kunta
Päivitetty: 9.1.2019