suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Kärkölän kunta

Organisaatio

Kärkölä on elinvoimainen ja kehittyvä hieman yli 4 300 asukkaan päijäthämäläinen kunta Helsingin metropolialueen vieressä. Kunta on kiinteä osa Lahden kaupunkiseutua. Matkaa Lahteen on 25 km, Riihimäelle 30 km ja Helsinkiin 90 km. Lähijunavuorot takaavat hyvät yhteydet Lahden ja Riihimäen suuntiin sekä eteenpäin pääkaupunkisedulle ja koko Suomeen.

Kärkölän kunnalliset peruspalvelut ovat hyvässä kunnossa. Kuntaan on rakennettu uusi puukoulu esi- ja perusopetuksen tarpeisiin sekä myös uusi liikuntahalli. Vuokkoharjun päiväkoti on uudenaikainen ja turvallinen kasvupaikka pienimille kuntalaisille.

Kunnan työpaikkaomavaraisuus on lähes 100 %. Kunnan suurin työnantaja Koskisen Oy on yli 100-vuotias puunjalostuksen perheyritys. Vuosikymmenien saatossa Koskisesta on hioutunut kansainvälinen puutuotteiden ja puunjalostuksen erikoisosaaja, joka on pitkään ollut yksi Päijät-Hämeen suurimmista työllistäjistä.

Kärkölä on melkein kaupungissa, mutta silti niin maalla, että täältä löytyy turvallinen ja rauhallinen asuinympäristö. Kärkölän kunnan kulttuurin helmi on englantilaistyyppinen Huovilan puisto Kirkonkylässä. Huovila on ainutlaatuinen maisemapuisto, johon kannattaa tutustua koko perheen kanssa.

Kärkölä on aktiivisesti mukana Päijät-Hämeen kuntien yhteistyössä kehittämässä elinvoimaista maakuntaa.

Kärkölä on myönteisesti tunnettu, terve, itsenäinen, yhteisöllinen sekä elinvoimaisin ja yrittäjäystävällisin kärkikylä.

Mitä palveluja voin saada?


Tutustu organisaation asiointikanaviin