Tervolan kunta
Nuorisotiloissa on tarjolla sekä ohjattua että nuorten itsensä järjestämää toimintaa.
Kalajoen kaupunki
Uimarantojen sekä uimahallien ja muiden uima-altaiden veden laatua seurataan näytteitä tutkimalla.
Nivalan kaupunki
Alle 29-vuotiailla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Kotikuntoutus on fysioterapeutin suunnittelemaa, ohjaamaa tai toteuttamaa kuntoutusta asiakkaan omassa kodissa ja arkiympäristössä.
Vantaan kaupunki
Hiekkaharjussa sijaitseva liikuntapuisto, jossa on monipuoliset ulkoliikuntamahdollisuudet ja hyvät puitteet myös erilaisten tapahtumien...
Sallan kunta
Sallan kunta tarjoaa liikuntapalveluja kaikenikäisille asukkaille ja matkailijoille.
Etelä-Pohjanmaan liitto
Etelä-Pohjanmaan tapahtumakalenterista löydät koko maakunnan tapahtumat.
Keuruun kaupunki
Lain ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä mukaan kunnan tulee huolehtia ehkäisevän päihdetyön tarpeen mukaisesta organisoinnista alueellaan.
Etelä-Savon hyvinvointialue
Yhteisöllinen asuminen on tarkoitettu mielenterveys- ja/tai päihdekuntoutujille, jotka tarvitset jatkuvaa tukea ja ohjausta päivittäisissä toimissa.
Lapinlahden kunta
Ulkoalueiden liikuntapaikat ja reitit.