Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite
Tukiperhe voi olla avuksi lapsiperheelle, kun tukea tarvitaan eikä ympärillä ole sukulaisia tai ystäviä.
Lohjan kaupunki
Kaavoittaminen on maankäytön suunnittelua, jonka tavoitteena on varmistaa hyvän elinympäristön rakentaminen.
Suupohjan koulutus- ja työllisyyskuntayhtymä Vuoksi
Vuoksin maksuton opiskelija-asuntola sijaitsee Kyntäjäntien toimipisteen pihapiirissä ja asuntolassa on noin 80 paikkaa.
Toholammin kunta
Ympäristölupa tarvitaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara (ympäristönsuojelulaki).
Sotkamon kunta
Pysyvästi ja pitkään säilytettävän asiakirja- ja tietoaineiston säilytyspaikka on kunnan keskusarkisto.
Pieksämäen kaupunki
Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminen on mittaustoimenpide, jolla osoitetaan rakennuspaikan korkeusasema
Sipoon kunta
Esi-ja perusopetuksen koulukuljetukset Sipoon kunnassa.
Tervolan kunta
Perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää.
Hollolan kunta
Lähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakentamislupa tai muu viranomaisen hyväksyntä.
Pyhtään kunta
Kansalaisopistotoiminta Pyhtään kunnassa