Lappeenrannan kaupunki
LPR kaupunki myöntää tukea lappeenrantalaisille 3. sektorin toimijoille, jotka työllistävät lappeenrantalaisia työttömiä työnhakijoita.
Helsingin kaupunki, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Pienryhmille soveltuvia kokoushuoneita tapaamisiin ja työskentelyyn eri puolilla Helsinkiä.
Keuruun kaupunki
Kunnalta voi anoa avustusta yksityistien kunnossapitoa ja peruskorjausta varten.
Isonkyrön kunta
Lähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä.
Muhoksen kunta
Maksutonta koulukuljetusta järjestetään esi- ja perusopetuksen oppilaille Muhoksen kunnan koulukuljetusten järjestämisperiaatteiden mukaisesti.
Asikkalan kunta
Kulttuuripalvelut edistää, tukee ja järjestää paikallista kulttuuritoimintaa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Lohjan kaupunki
Oppilaalla on oikeus saada tukea oppimiseen ja koulunkäyntiinsä. Tuen tarvetta tarkastellaan yhdessä koulun opettajan ja huoltajien kanssa.
Kuopion kaupunki
Nuorille kohdistettu tietopaketti eri palveluista on koottu portaalin muotoon.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Psykologin tutkimus osana moniammatillista kuntoutustutkimusta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
Tarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.