suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Siikalatvan kunta

Varhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Siikalatva
  • Julkinen palvelu

Siikalatvan kunnallinen varhaiskasvatustoiminta järjestetään pääsääntöisesti päiväkodeissa. Päiväkodit järjestävät myös esiopetusta. Piippolan ja Rantsilan kylillä on tarjolla yhteensä kahdeksan perhepäivähoitopaikka hoitajan kotona.

Alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus varhaiskasvatukseen. Vuorohoitoa saa vanhempien työn tai opiskelun vuoksi. Päiväkodinjohtajilta saa tarkempaa tietoa asiasta. ...

Toimi näin

Varhaiskasvatuspaikkoja voi hakea ympäri vuoden. Hae paikkaa viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan, mikäli paikantarve on tiedossa. Mikäli tarve syntyy yllättäen työllistymisen tai opiskelun vuoksi, järjestämme hoitopaikan kahden viikon kuluessa.

Varhaiskasvatuspaikka myönnetään lapselle esiopetuksen alkamiseen saakka. Sopimusta paikan käytöstä voidaan muuttaa toimintavuoden aikana, jos tarve pysyvästi lisääntyy tai vähenee.

Esiopetukseen haetaan sen vuoden keväällä, jolloin lapsi täyttää kuusi vuotta. Esiopetusta haettaessa samalla haetaan täydentävää varhaiskasvatusta sen verran kuin sitä esiopetuksen lisäksi lapselle tarvitaan.

Varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikkoja voit hakea sähköisesti. Sähköiseen asiointiin pääset kunnan nettisivulta. Lomakkeita on saatavilla myös päiväkodeissa ja tulostettavissa kunnan nettisivulta, mikäli sähköiseen asiointiin ei ole mahdollisuutta.

Kun et enää tarvitse varhaiskasvatuspaikkaa

- ilmoita hoitopaikkaan, mistä alkaen lapsesi jää pois hoidosta

- täytä kirjallinen irtisanomisilmoitus

Huomio! Lasten kotihoidon tukea ei voi saada ennen kuin varhaiskasvatuspaikka on irtisanottu kirjallisesti.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan neljä kuukautta ennen tarvetta. Kun vanhempi perheessä työllistyy tai saa opiskelupaikan yllättäen, varhaiskasvatuspaikka järjestetään kahden viikon kuluessa.

Äitiys- ja isyysvapaan aikana lapsella, jonka osalta vapaa on myönnetty, ei ole varhaiskasvatusoikeutta.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Siikalatvan kunta

Palvelusta vastaa

Siikalatvan kunta
Tekstistä vastaa: Siikalatvan kunta
Päivitetty: 4.8.2023