Savitaipaleen kunta
Aineisto- ja tietopalvelussa kunnan asiakirjahallinto pitää asiakirjat yleisön saatavilla ja avustaa arkistojen käytössä.
Rovaniemen kaupunki
Rajankäynti on virallinen kiinteistötoimitus, josta tehdään merkintä kiinteistörekisteriin.
Tervolan kunta
Rakentamisluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.
Naantalin seurakuntayhtymä
Onko sinulla asioita, joista haluaisit keskustella jonkun ulkopuolisen kanssa? Voit kutsua diakoniatyöntekijän käymään luonasi.
Kontiolahden kunta
Rakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia, ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin.
Äänekosken kaupunki
Äänekoskella järjestetään perusopetuksen valmistavaa opetusta tarvittaessa.
Sipoon kunta
Jos havaitset tai muutoin saat tietää ilmeisestä palonvaarasta tai onnettomuusriskistä, ilmoita asiasta pelastusviranomaiselle.
Juvan kunta
Peruseläinlääkäripalvelua saa kunnalta arkipäivisin virka-aikana ja kiireellistä eläinlääkäriapua kaikkina vuorokaudenaikoina.
Lohjan kaupunki
Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen
Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi
Maa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella.