Porin kaupunki
Työkykykoordinaattori tukee työnhakijoita ja työnantajia työkykyyn liittyvissä asioissa.
Vaasan kaupunki
Vuorikodin nettipiste tarjoaa tietokoneen ja internetin käytön opetusta 65 vuotta täyttäneille vaasalaisille.
Sipoon kunta
Kunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Niillä, joiden oloihin kaava saattaa vaikuttaa, on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun.
Paltamon kunta
Opiskelijalla on oikeus opiskelijahuoltoon, joka edistää hänen terveyttään ja hyvinvointiaan tukee opiskelua ja oppimista.
Vieremän kunta
Vieremällä järjestetään yksilöllistä tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatus yleisten varhaiskasvatuspalveluiden yhteydessä.
Ylitornion kunta
Lapsen on osallistuttava oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna vuoden kestävään esiopetukseen. Esiopetus on maksutonta.
Raaseporin kaupunki
Maa-ainesluvan anominen
Lahden ensi- ja turvakoti ry
Ero lapsiperheessä -työ auttaa ja tukee perheitä erokriisin keskellä.
Kempeleen kunta
Rakentamislupa tarvitaan rakennusten ja rakennuskohteiden rakentamiseen, mutta osa pienemmistä rakentamishankkeista ei jatkossa enää edellytä lupaa.
Kemin kaupunki
Enintään viisi päivää kuukaudessa tarvittava päivähoito. Tarve satunnaista.