Sipoon kunta
Kaavoituskatsaus sisältää tietoa kunnassa vireillä olevista kaavahankkeista. Kaavoitusohjelma on kaavoituksen keskipitkän aikavälin suunnitelma.
Kemiönsaaren kunta
Kemiönsaaren kunnankirjastoon kuuluu Taalintehtaan, Kemiön, Västanfjärdin ja Hiittisten kirjasto.
Suomussalmen kunta
Ruoka- ja siivouspalvelujen toiminta ja tavoitteet.
Toholammin kunta
Jos lapsi tarvitsee esikoulun lisäksi varhaiskasvatusta, hoito järjestetään tarpeen mukaan.
Vimpelin kunta
Haja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin.
Vantaan kaupunki
Ympäristönsuojelulain, jätelain, vesilain, vesihuoltolain ja maa-aineslain sekä Vantaan ympäristönsuojelumääräysten mukaisten asioiden luvat.
Kempeleen kunta
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (Ara) myöntää korjausavustuksia iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen.
Kehittämisyhtiö Keulink Oy
Harkitsetko yrityksen perustamista? Saat henkilökohtaista maksutonta ja luottamuksellista neuvontaa verkossa, puhelimitse ja kasvokkain.
Vantaan kaupunki
Myyrmäessä sijaitseva urheilupuisto, jossa on monipuoliset sisä- ja ulkoliikuntamahdollisuudet.
Uudenkaupungin kaupunki
Uudenkaupungin liikuntapalvelut tarjoavat monipuolisia ryhmäliikuntoja kaikenikäisille.