Kuusamon kaupunki
Kunnan on huolehdittava alueellaan talteen otettujen pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä.
Pirkanmaan hyvinvointialue
Puheterapia on tarkoitettu heille, joilla on puheilmaisun ja/tai puheen ymmärtämisen häiriöitä, äänihäiriötä tai nielemisvaikeuksia.
Someron kaupunki
Someron kaupungin sisäliikuntapaikat.
Loviisan kaupunki
Julkisten alueiden kunnossapitoyksikkö hoitaa katujen, liikenneväylien, puistojen, leikkipuistojen, sekä yleisten alueiden kunnossapidosta.
Turun yliopistollinen keskussairaala, Tyks
Tyks Laboratoriopalveluissa tutkitaan mm. veri-, virtsa- ja ulostenäytteitä, selkäydinnestettä, nivelnestettä ja kudosnäytteitä.
Suomussalmen kunta
Avustus omakustanteisiin tien aurauskustannuksiin.
Kiuruveden kaupunki
Etsivän työn ensisijaisena tehtävänä on auttaa alle 29-vuotiaita nuoria.
Etsivän nuorisotyön toimisto sijaitsee kaupungintalolla.
Jyväskylän kaupunki
Pysäköinninvalvonta valvoo ajoneuvojen pysäyttämistä, seisottamista ja pysäköintiä.
Asikkalan kunta
Maaseutuelinkeinoviranomaisen tehtävien hoitaminen.
Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos
Hengityselimistön tutkimuksilla selvitetään hengitysoireiden, rasitusperäisen yskän tai hengenahdistuksen syitä sekä arvioidaan keuhkojen toimintaa.