Jämsän kaupunki
Työttömänä työnhakijana voit lähteä kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun toiseen EU- tai ETA-maahan tai Sveitsiin ja saada työttömyysetuutta Suomesta.
Leppävirran kunta
Lisätietoja verkkosivuiltamme.
HEINÄVESI SIIRTYY 1.1.2023 SIUN SOTELLE
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote
Fysiologisia ja isotooppitutkimuksia käytetään kansantautien, kuten astman, sepelvaltimotaudin, osteoporoosin ja syöpätautien diagnosointiin.
Halsuan kunta
Halsuan kunnan vuokra-asunnot
Posion kunta
Opiskeluhuollon tehtävänä on oppilaiden hyvinvoinnista huolehtiminen yhteisöllisesti ja yksilöllisesti.
Lapin hyvinvointialue
Sosiaali- ja kriisipäivystyksestä saat kiireellistä apua liittyen esimerkiksi lastensuojeluun, perhekriiseihin, mielenterveyteen ja päihteisiin.
Lempäälän kunta
Asumisoikeusasunto on asunto, jota asukas hallitsee mutta ei omista. Asumisoikeusasuntoja on Lempäälässä noin 250.
Kauniaisten kaupunki
Avoin perhetoiminta on tarkoitettu lapsiperheiden kohtaamispaikaksi, jossa vanhemmilla on mahdollisuus viettää aikaa oman lapsensa kanssa muiden...
Hollolan kunta
Työntekijät ja -antajat saavat tuke Päijät-Hämeen työvoimapalveluista kun kyseessä on muutostilanteet tai irtisanomiset.
Humppilan kunta
Humppilan kunnan museopalvelut