Helsingin kaupunki, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Peruskoulun oppilaille järjestetään koulupäivän yhteydessä kerhotoimintaa.
Etelä-Pohjanmaan liitto
Maakunnan kulttuuristrategiassa hahmotetaan kehittämisen kulmakivet, joita kääntämällä voimme vaikuttaa kulttuurin kehittämiseen maakunnassamme.
Iisalmen kaupunki
Taloyhtiö voi hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä taloonsa.
Rovakaaren Ympäristöterveydenhuolto
Ilmoituksen kaltoin kohdellusta eläimestä voit tehdä valvontaeläinlääkärille ja virka-ajan ulkopuolella päivystävälle eläinlääkärille tai poliisille.
Ylivieskan kaupunki
Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.
Tyrnävän kunta
Jokaisen nuoren kasvamiseen, itsenäistymiseen ja osallisuuteen tarvitseman tuen varmistaminen.
Siilinjärven kunta
Autamme sinua yritystoiminnan eri vaiheissa: ideasta perustamiseen, kasvuun, rekrytointeihin, muutostilanteisiin ja sijoittumiseen Siilinjärvelle.
Sastamalan kaupunki
Voit saada harkinnanvaraista kulukorvausta, mikäli sinulle tulee kustannuksia palveluun osallistumisesta.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
Suonensisäisiä huumeita käyttävien asiakkaiden pistosvälineiden vaihto, terveysneuvonta ja palveluohjaus.
Raaseporin kaupunki
Saat apua työsuhteen muutos- ja irtisanomistilanteissa. Palvelu on tarkoitettu sekä työntekijöille että työnantajille.