Sulkavan kunta
Ympäristöilmoitus/meluilmoitus Sulkavalla
Kuopion kaupunki
Kunnalliset jätehuoltopalvelut, kuten jätteen keräyksen, käsittelyn ja jätehuollon palveluverkoston, tuottaa kuntien jäteyhtiö Jätekukko Oy.
Pohjanmaan hyvinvointialue
Kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet annetaan neuvolassa, kouluterveydenhuollossa, omalla terveysasemalla tai perhekeskuksessa.
Turun A-Kilta ry
Kokemusasiantuntijoilla on omakohtaisia kokemuksia esimerkiksi päihde- mielenterveys- tai rikostaustasta, tai muista mullistavista elämänkokemuksista.
Akaan kaupunki
Akaassa on kaksi liikuntahallia, jotka soveltuvat monipuolisesti eri liikuntalajien harrastamiseen ja tapahtumien järjestämiseen.
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote
Asiantuntijamme auttavat, kun tarvitset tukea kommunikaatio- tai vuorovaikutustaidoissa, arviota puheterapian tarpeesta tai apuvälineiden käytöstä.
Pomarkun kunta
Vesihuoltolaitoksen tavoitteena on toimittaa kuntalaisille mahdollisimman taloudelliset palvelut.
Kuhmon kaupunki
Kuhmon kaupungin asiakasneuvonta sijaitsee kaupungintalolla.
Ruokolahden kunta
Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka kohteena ovat alle 29 -vuotiaat nuoret.
Kuusamon kaupunki
Ryhmäperhepäiväkodissa on 12 päivähoitopaikkaa.