Muonion kunta
Kun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Neurofysiologian tutkimusyksikössä selvitetään aivojen, hermoston ja lihasten sähköistä toimintaa.
Lahden Seurakuntayhtymä
Sairaalasielunhoito tarkoittaa Lahden sairaalaloissa ja palvelukodeissa annettavaa henkistä ja hengellistä tukea.
Taivalkosken kunta
Rakentamisen arkistomateriaalit.
Posion kunta
Opinto-ohjaus tukee opiskeluasi lukiossa sekä auttaa jatko-opiskeluihin hakeutumisessa.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
Apuvälinepalvelut tarjoavat lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineitä toimintakykysi tukemiseen.
Pukkilan kunta
Koulukuljetuksen järjestäminen pukkilalaisille ala- ja yläkoulujen oppilaille.
Joensuun kaupunki
Ympäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa.
Mikkelin kaupunki
Mikkelin kaupunki tuottaa liikunnanohjauspalveluja moniin tarpeisiin.
Siikalatvan kunta
Avoimet työpaikat Siikalatvan kunta