Keravan kaupunki
Seniorikortti on 65-vuotta täyttäneille tarkoitettu vuosiranneke Keravan uimahalliin ja uimahallin kuntosaleille.
Keuruun kaupunki
Vapautuksen hakeminen vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen keskussairaalan silmätautien klinikka on erikoissairaanhoidon yksikkö.
Toholammin kunta
Kunnan leikkipuistojen tarkoitus on tarjota turvallisia, monipuolisia ja viihtyisiä leikkiympäristöjä.
Pyhäjoen kunta
Rakennusvalvonta hoitaa lain edellyttämät ja kunnan hoidettavana olevat viranomaistehtävät maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite
Henkilökohtainen apu on vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella.
Helsingin kaupunki, Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Parisuhdetyö on tarkoitettu alle kouluikäisten lasten vanhemmille, jotka tarvitsevat tukea parisuhteensa haasteisiin.
Laihian kunta
Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Otamme P01 synnytysosastolla vastaan synnyttäjät, raskaana olevat päivystysasiakkaat sekä naistentautien päivystysasiakkaita.
Espoon kaupunki
Jos olet kiinteistön omistaja tai haltija, sinulla on mahdollisuus hakea kiinteistöllesi kaavoitusta tietyin edellytyksin. Asemakaavaa tai...