Vehmaan kunta
Omaishoito on ikääntyneen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon järjestämistä kotona. Siihen voi saada mm. taloudellista tukea kunnalta.
Karkkilan kaupunki
Lapsen tuen tarpeen arvioinnin lähtökohtana on vanhempien ja kasvatushenkilöstön havaintojen yhteinen tarkastelu tai lapsen aiemmin todettu tuen tarve
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
Tarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.
Siikajoen kunta
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Siikajoen kunnassa.
Tuusulan kunta
Kunta saa ensimmäisen asemakaavan mukaiset katualueet omistukseensa yleisen alueen lohkomistoimituksella.
Kauhajoen kaupunki
Kauhajoen kaupungin ylläpitämät leikkikentät.
Nivalan kaupunki
Oppisopimuskoulutuksella voi opiskella lähes kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin. Se soveltuu sekä nuorille että aikuisille.
Pihtiputaan kunta
Pihtiputaan kunnan kulttuuripalveluista vastaa sivistys- ja hyvinvointilautakunta.
Taivassalon kunta
Tontin korkeuden näyttö on mittaustoimenpide, jolla osoitetaan rakennuspaikan korkeusasema.
Vesilahden kunta
Jos haluat tarkastaa tietosi Vesilahden kunnan ylläpitämistä henkilörekistereistä, täytä kunnan verkkosivuilta löytyvä tietopyyntölomake.