Petäjäveden kunta
Petäjäveden kunnassa vuorohoito järjestetään keskitetysti Petäjäkallion päiväkodissa.
Ylivieskan kaupunki
Yksityinen perhepäivähoito on kunnan valvomaa ja varhaiskasvatuslain säätelemää toimintaa.
Kajaanin kaupunki
Lapsi, joka huoltajien työn tai opiskelun takia tarvitsee varhaiskasvatusta iltaisin, öisin ja/tai viikonloppuisin voi saada vuorohoitopaikan.
Paraisten kaupunki
Varhaiserityiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen myönteistä kehitystä vuoropuhelussa kodin ja varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa.
Pudasjärven kaupunki
Äkillisissä ja tilapäisissä tapauksissa perheille tarjotaan tilapäistä päivähoitoa.
Ruokolahden kunta
Lapset, joille on haettu varhaiskasvatuspaikkaa, ovat Ruokolahden päiväkodissa. Eri-ikäisille on omat ryhmänsä.
Tohmajärven kunta
Yksityiset päiväkodit voivat tarjota esimerkiksi varhaiskasvatusta eri kielillä tai erityispedagogiikkaa, kuten montessori- tai steinerkasvatusta.
Porin kaupunki
Perheet, jotka tarvitsevat lapselleen hoivaa silloin tällöin, voivat viedä lapsen tilapäiseen varhaiskasvatukseen.
Raision kaupunki
Yksityinen perhepäivähoito on kunnan valvomaa yksityistä palvelua perhepäivähoitajan kotona tai ryhmäperhepäivähoitokodissa.
DigiFinland Oy
Valmennusohjelman tavoitteena on auttaa vahvistamaan ystävällistä ja jämäkkää vuorovaikutusta lapsen kanssa vaikeinakin hetkinä.