Kuopion kaupunki
Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle järjestetään perusopetuslain mukaisesti.
Kemin kaupunki
Perusopetuksen iltapäivätoiminta 1.-2. luokkien oppilaille sekä erityistä tukea tarvitseville oppilaille
Savukosken kunta
Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään arkipäivisin.
Sievin kunta
Sievin kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta
Liedon kaupunki
Suomen tai ruotsin opetus toisena kielenä.
Oppilaan äidinkielen ollessa ruotsi, voi hän opiskella omalla äidinkielellään Turussa.
Kalajoen kaupunki
Joustava perusopetus (JOPO)
Naantalin kaupunki
Joustava perusopetus JOPO on tarkoitettu oppilaille, joilta uhkaa jäädä peruskoulun päättötodistus saamatta. JOPO:ssa opiskellaan pienryhmässä.
Hämeenlinnan kaupunki
Kymppiluokka kehittää oppilaan opiskelu- ja uranvalintamahdollisuuksia sekä helpottaa jatkokoulutukseen pääsyä.
Taivalkosken kunta
Iltapäivätoiminta on ohjattua toimintaa pääsääntöisesti peruskoulun 1.-2. luokan oppilaille koulupäivisin koulutyön päätyttyä.
Askolan kunta
Oppivelvolliset voivat hakeutua painotettuun opetukseen.