Ruokavirasto
Ruokaviraston tietopalvelu myöntää tiedonluovutusluvat ja tuottaa raportteja maaseudusta ja maataloudesta.
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
Vatt.fi –verkkopalvelusta löytyvät perustiedot VATT:sta, käynnissä olevasta tutkimuksesta ja tutkijoista sekä ajankohtaiset tiedot tutkimustuloksista.
Maahanmuuttovirasto
Oleskelulupahakemus työnhakua tai yritystoimintaa varten.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom
Jos olet myymässä tai ostamassa käytettyä ajoneuvoa, tutustu tällä sivulla oleviin ohjeisiin.
Maanmittauslaitos
Kiinteistö voi saada pysyvän kulku- tai käyttöoikeuden toisen kiinteistön alueelle. Tällaisia ovat esimerkiksi tieoikeus, venevalkama ja kaivo.
Opetushallitus
Ammatin sisältö: varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävät
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom
Sinulla on oikeus saada nähtäväksi itseäsi koskevat henkilötiedot ja sinulla on oikeus vaatia henkilötietojen oikaisemista.
Elinvoimakeskus
Elinvoimakeskus voi myöntää etuajo-oikeuslupia saariston lautoille joko vakinaisen kotipaikan tai riittävän tarpeen perusteella.
Kela
Kelan eläkkeet ja muut tuet turvaavat toimeentuloa vanhuuden ja työkyvyttömyyden aikana, jos työeläke on pieni tai sitä ei ole ollenkaan.
Geologian tutkimuskeskus - GTK
GTK:n kirjasto on kaikille avoin julkinen kirjasto, jossa on maamme laajimmat geologian ja sen lähitieteiden kirjallisuus- ja karttakokoelmat.