Surunauha ry
Keskustelualue itsemurhan tehneiden läheisille Discord-alustalla.
Sotkamon kunta
Rakennusvalvonnassa voit tutustua arkistoituihin lupa-asiakirjoihin tai tilata niistä kopioita.
Ammattiopisto Luovi
Koulutuskokeilu Luovissa opiskelua suunnitteleville, ensisijaisesti oppivelvollisuusikäisille nuorille
Maahanmuuttovirasto
Oleskelulupahakemus yliopisto-, korkeakoulu-, lukio-, ammattikoulu- sekä vaihto-opiskelijoille.
Suomen ympäristökeskus (Syke)
Tulvakeskus ennustaa ja varoittaa tulvista sekä ylläpitää niihin liittyvää jatkuvaa tilannekuvaa.
Suomen metsäkeskus
Kemera-tuki taimikon varhaishoitoon on päättynyt 1.10.2023.
Verohallinto
Valmisteverot ovat välillisiä veroja, jotka kohdistuvat tiettyjen tuotteiden kulutukseen tai käyttöön.
Kela
Kela tukee lapsiperheitä lapsen syntyessä ja kasvaessa. Vanhemmilla on oikeus perhevapaisiin sekä erilaisiin Kelan maksamiin etuuksiin.
KEHA-keskus
Työmarkkinatorin käytön ja sähköisen asioinnin neuvonta.
Tulli
Luvanhaltija voi tuoda unioniin tiettyjä tavaroita tullitta tullittomuusasetuksen perusteella.