Lahden kaupunki
Työttömänä työnhakijana voit lähteä työnhakuun toiseen EU- tai ETA-maahan tai Sveitsiin ja saada Suomesta maksettavaa työttömyysetuutta.
Siilinjärven kunta
Tilapäinen varhaiskasvatus Siilinjärvellä
Limingan kunta
Rakennusvalvonta Asiakirja arkisto
Kuhmon kaupunki
Nuorisopalveluihin kuuluvat nuorisotyö, nuorten työpajatoiminta, etsivä nuorisotyö sekä kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävä nuorisotyö.
Savukosken kunta
Yksityistieavustukset ovat taloudellisia tukia, joita tiekunnat voivat hakea tien kunnossapitoon ja parantamiseen.
Maskun kunta
Nuoriso ja nuorisotoiminta Maskun kunnassa
Uudenkaupungin kaupunki
Lannan levittämisen kieltoajasta voidaan kuitenkin poiketa marraskuun loppuun asti poikkeustilanteissa.
Espoon kaupunki
Espoon nuorisopalvelut on nuoria varten. Kuuntelemme nuoria ja mietimme yhdessä, miten voimme toteuttaa parempia, innostavampia ja vetovoimaisempia...
Kurikan kaupunki
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen hoitaa alueellaan kunnalle ympäristönsuojelulakien nojalla määrättyjä tehtäviä.
Kirkkonummen kunta
Suomen tai ruotsin opetus toisena kielenä on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille oppilaille.