Kangasalan kaupunki
Palvelun tarkoituksena on varmistaa, että rakennus on sijainnilta ja ulottuvuuksiltaan rakennusluvan mukainen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Elatussopimus on tehtävä kirjallisesti ja annettava vahvistettavaksi sen hyvinvointialueen lastenvalvojalle, jolla lapsen kotikunta sijaitsee.
Lahden kaupunki
Sairaalaopetusta on saatavilla lasten- ja nuorisopsykiatrian peruskouluikäisille asiakkaille ja muille pitkään hoidossa olleille lapsille ja nuorille.
Sodankylän kunta
Jokaiselta Sodankylän koululta löytyy maksuton harrastekerho koulupäivän yhteydessä.
Lumijoen kunta
Kun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen
Oulun seurakuntayhtymä
Yksilökohtaamisessa voit pohtia elämäntilannettasi luottamuksellisesti diakoniatyöntekijän kanssa.
Sastamalan kaupunki
Päivähoitoa eli varhaiskasvatusta tarjoavat kunta ja yksityiset päiväkodit.
Kokkolan kaupunki
Huvivenesataman pitäjän on tehtävä jätehuoltosuunnitelma aluksista peräisin olevien jätteiden eli alusjätteiden jätehuollon järjestämiseksi.
Kauhajoen kaupunki
Museotoiminnan tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa väestön ymmärrystä kulttuuristaan, historiastaan ja ympäristöstään.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisille sota- ja sotilasinvalideille sekä rintamaveteraaneille maksuttomia kotona asumista tukevia palveluja.