Kärkölän kunta
Kaavoituspalvelut, Kärkölän kunta
Raision kaupunki
Raision kaupunki järjestää lapsille ja nuorille monenlaista toimintaa myös koulujen loma-aikoina.
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Tutkimme ja hoidamme naisen sukuelinten terveyttä, sairauksia ja häiriöitä.
Toivakan kunta
Rakennusvalvonnan palvelut.
Kärkölän kunta
Liikuntapaikat ja -palvelut kunnan alueella sekä liikuntaneuvontaa kuntalaisille
Turun kaupunki
Tarvitset sijoitusluvan, kun aiot sijoittaa johtoja, rakenteita tai laitteita kadulle, puistoon tai muulle yleiselle alueelle.
Kouvolan kaupunki
Koulukuljetukseen on oikeutettu mikäli koulumatka ylittää 1.–2.-luokkalaisella 3 kilometriä ja 3.–9.-luokkalaisella 5 kilometriä.
Puumalan kunta
Yleiskaava kertoo kuinka kunta suunnittelee alueidensa käyttöä ja jakamista eri toimintojen kesken.
Hyrynsalmen kunta
Palaute Hyrynsalmen kunnalle.
Luodon kunta
Päivähoitoa/ vahaiskasvatusta 6- vuotiaille ennen esikoulua/esikoulun jälkeen sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa koululaisille.