Seinäjoen kaupunki
Työkokeilulla voit selvittää ammatinvalinta- ja uravaihtoehtoja käytännön työtehtävissä. Työkokeilulla voit myös tukea työelämään paluutasi.
Janakkalan kunta
Perusopetuksen oppilailla on oikeus erityisopetukseen tai muuhun tukeen, mikäli esim. oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma, sairaus sitä edellyttää.
Kouvolan kaupunki
Yleisneuvontaa ja ohjausta Suomeen ja Kouvolaan asettautumiseen: esim. lupa-asiat, koulutus, vapaa-aika.
Tukea työnhakuun.
Kokemäen kaupunki
Maanomistaja voi hakea kunnalta tonttijakoa. Asemakaavasta ja siihen merkittävästä tonttijaosta vastaa kunta.
Rantasalmen kunta
Kouluruokailun ateria on ravitseva, maukas ja monipuolinen ja ohjaa osaltaan opiskelijaa kohti täyspainoista ja terveellistä ruokavaliota.
Raision kaupunki
Raision kaupunki järjestää perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa alakoulujen yhteydessä.
Pyhäjoen kunta
Pyhäjoen kunnan haikararahan hakemus.
Sysmän kunta
Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään maksuttomaan esiopetukseen.
Tyrnävän kunta
Kirjakaapeista voi lainata kirjaston sinne toimittamaa aineistoa.
Kuopion kaupunki
Rasitetoimituksessa käsitellään kiinteistörasitteita eli maahan kohdistuvia oikeuksia.