Äänekosken kaupunki
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat osallistua ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityisoppilaat.
Hämeenlinnan kaupunki
Hämeenlinnassa on kaksi uimahallia, Hämeenlinnan keskustassa ja Lammilla.
Kainuun hyvinvointialue
Ensihoidon tehtävänä on äkillisesti sairastuneen potilaan kiireellisen hoidon antaminen ja tarvittaessa potilaan kuljettaminen hoitoyksikköön.
Espoon kaupunki
Kaupanvahvistuksessa vahvistetaan maa-alueen luovutus kaikkien luovutuskirjan allekirjoittajien läsnäollessa.
Juvan kunta
Tilapäinen päivähoito on tarkoitettu satunnaiseen tarpeeseen.
Äänekosken kaupunki
Vammaisella tai muusta syystä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus perusopetuslain mukaisiin tulkitsemis- ja avustajapalveluihin maksutta.
Pyhtään kunta
Pyhtään kirjastosta voit lainata kirjastokortilla maksuttomasti erilaisia liikuntavälineitä.
Keski-Suomen hyvinvointialue
Henkilökohtainen apu on henkilölle välttämätöntä apua tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa.
Juvan kunta
Perusopetukseen valmistavaan opetukseen voivat osallistua sekä vasta maahan muuttaneet että Suomessa syntyneet maahanmuuttajataustaiset.
Kuopion kaupunki
Valmistavan vaiheen opetusta annetaan oppilaille, joilla ei ole vielä riittävää suomen kielen taitoa perusopetuksen aloittamiseksi.