Imatran seurakunta
Kasteessa liityt evankelis-luterilaisen seurakunnan ja kirkon jäseneksi. Jos olet täyttänyt 15 vuotta, on sinun käytävä rippikoulu ennen kastetta.
Vihdin kunta
Varhaiskasvatusta pienessä lapsiryhmässä.
Raision kaupunki
Huvivenesatamasta tulee tehdä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Askolan kunta
Esioppilaalle järjestetään tarvittaessa hoitopaikka samasta ryhmästä missä lapsi on esiopetuksessa.
Asikkalan kunta
Seniorisali Puhti sopii niin ikääntyneille kuin heille joiden on vaikea käyttää liikuntahallin kuntosalia.
Eurajoen kunta
Liikuntaryhmien tavoitteena on lihasvoiman, tasapainon ja liikkumiskyvyn säilyminen ja parantuminen sekä muistisairauksien ennaltaehkäisy.
Lahden kaupunki
Pysäköinti on Lahden ydinkeskustassa maksullista.
Tervolan kunta
Esi-, perus- tai lisäopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka on yli viisi kilometriä.
Ypäjän kunta
Ypäjän kunnan esiopetus
Rauman kaupunki
Vuokra-asuntoa etsivä voi tiedustella vuokra-asuntoa kunnalta. Kunnan omistamat asunnot ovat useimmiten valtion tukemia vuokra-asuntoja.