Pöytyän kunta
Ammatillinen koulutusta ei ole tarjolla kunnan alueella. Lähimmät ammatilliset oppilaitokset ovat Loimaalla, Salossa ja Turussa.
Oulun kaupunki
Tarvitset sijoitusluvan uusien rakenteiden kuten johtojen, putkien ja laitteiden ym. pysyvään sijoittamiseen kadulle tai muille yleisille alueille.
Lappeenrannan kaupunki
Esi-, perus- tai lisäopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen tietyin ehdoin.
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite
Soite järjestää monenlaista matalan kynnyksen ryhmätoimintaa, jonka tavoitteena on vahvistaa alueen asukkaiden sosiaalisia verkostoja ja osallisuutta.
Pyhäjärven kaupunki
Avustusta voi hakea yhdistykset alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnatun kohtaamispaikkatoiminnan järjestämiseen.
Laukaan kunta
Laukaan satamasta löytyvät kahvila, venepaikat, vierasvenesatamapalvelut sekä paljon erilaisia vapaa-ajan palveluja.
Etelä-Hämeen työllisyysalue
Irtisanomistilanteessa 55 vuotta täyttäneet voivat saada laajennetun muutosturvan palveluita, jotka auttavat työllistymään nopeasti uudelleen.
Kaarinan kaupunki
Varhaiskasvatuksen vuorohoito Kaarinan kaupungissa.
Vesilahden kunta
Kuntalain mukaan kuntalaisella on oikeus hakea muutosta päätöksiin. Muutosta haetaan oikaisuvaatimuksella, kunnallis- tai hallintovalituksella.
Juuan kunta
Etsivä nuorisotyö Juuan kunnassa