Lahden kaupunki
TUVA -koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet opiskella tutkintotavoitteisessa koulutuksessa.
Parikkalan kunta
Opiskelijahuolto on opiskelijan hyvinvointia tukevaa työtä, johon osallistuvat kaikki oppilaitosyhteisössä työskentelevät.
Helsingin kaupunki, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupungilla on kahdeksan erityistehtävän saanutta lukiota, joissa on erityistehtävän mukainen laaja kurssitarjonta.
Parikkalan kunta
Parikkalan kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät hoitaa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy.
Suonenjoen kaupunki
Suonenjoen kaupunki avustaa vuosittain yksityisteiden kunnossapitoa.
Ylitornion kunta
Kunta antaa ehdot täyttävälle nuorelle kesätyösetelin, jonka yritys/yhdistys/ seurakunta tai kunnan laitos tai lautakunta täyttää ja allekirjoittaa.
Riihimäen kaupunki
Maa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella.
Mikkelin seudun ympäristöpalvelut
Ympäristönsuojelun avulla kunta pyrkii turvaaman hyvän ja monipuolisen elinympäristön.
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
Tarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.
Ypäjän kunta
Ypäjän kunnankirjasto tarjoaa kirjasto- ja tietopalveluita. Kirjasto on osa Louna-kirjastoja ja kaikille avoin.