Sonkajärven kunta
Sonkajärven kunnan arkisto koostuu keskusarkistosta ja kotiseutuarkistosta.
Haapaveden kaupunki
Haapaveden kaupungin palveluita käyttävä asiakas, joka ei osaa suomea tai ruotsia, on oikeutettu saamaan maksutonta tulkkausta.
Kajaanin kaupunki
Työttömänä työnhakijana voit lähteä kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun toiseen EU- tai ETA-maahan tai Sveitsiin ja saada työttömyysetuutta Suomesta.
Pohjanmaan hyvinvointialue
Palveluneuvojat antavat käytännön apua, kuuntelevat, tarjoavat tukea ja ohjaavat oikeaan paikkaan sairaala käyntisi yhteydessä.
Etelä-Savon hyvinvointialue
Hoidamme vastaanotolla syöpään sairastuneita potilaita.
Taivalkosken kunta
Perusopetusta järjestetään Taivalkoskella kahdessa koulussa: kirkonkylän peruskoulussa, joka on yhtenäiskoulu, ja 0-6- luokkien Hutun koulussa.
Savonlinnan kaupunki
Talvisalon koululla järjestettävä lasten lentopallokerho.
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote
Kuntoutustutkimus on tarkoitettu työikäiselle henkilölle, jonka työ- ja toimintakyky on alentunut sairauden tai vamman vuoksi.
Helsingin kaupunki, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Liikuntapalvelun hallinnassa on noin 350 urheilukenttää, joista suuri osa jäädytetään talvisin luistinradoiksi.
Parikkalan kunta
Asuntopalveluihin luetaan mm. kunnan omistamien asuntojen vuokraus, arava- ja korkotukilainat sekä palveluasunnot.