Hämeenlinnan kaupunki
Ehkäisevä päihdetyö on osa kuntalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistä.
Pirkanmaan hyvinvointialue
Lastensuojelun sosiaalityö on perheelle rakennettu tuen ja palvelujen kokonaisuus, jonka tavoitteena on lievittää perheelläsi olevia vaikeuksia.
Espoon kaupunki
Espoossa on hyvät mahdollisuudet pelata koripalloa. Koripallokenttiä on urheilupuistoissa, asukaspuistoissa ja koulujen yhteydessä.
Pudasjärven kaupunki
Pudasjärvellä on liikunta- ja ulkoilureittejä eri käyttötarkoituksiin, kuten moottorikelkkareittejä ja hiihtolatuja.
Rantasalmen kunta
Kun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen.
Rääkkylän kunta
Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilashuoltoon.
Hangon kaupunki
Virka-ajan ulkopuolista kiireellistä eläinlääkäriapua saa kunnan ostopalveluna yksityiseltä toimijalta.
Auran kunta
Auran kunnan kehittämisjohtaja neuvoo ja opastaa yrityksiä.
Kalajoen kaupunki
Jätteenkuljetuksesta vastaa Vestia Oy. Jokilaaksojen jätelautakunta toimii jätehuoltoviranomaisena, joka päättää jätehuoltoon liittyvistä asioista.
Kotkan kaupunki
Ilmoitus lannan levittämisestä levityksen kieltoaikana (marraskuu-maaliskuu) poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi.