Iisalmen kaupunki
Asemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa.
Tampereen kaupunki
Jos maastossa järjestetään luonnolle, asutukselle ja virkistäytymiselle haittaa aiheuttavia tapahtumia, sille on haettava kunnan lupa.
Kiuruveden kaupunki
Rajankäynnin hoi
Nurmeksen kaupunki
Esiopetuksessa olevan lapsen varhaiskasvatus voidaan tarvittaessa järjestää perhepäivähoidossa.
Espoon kaupunki
Aloituskokous varataan kyseisen kaupunginosan rakenneinsinööriltä. Aloittamisilmoituksen voi tehdä rakennusvalvonnan asiakaspalveluun.
Sodankylän kunta
Pieneläinhautausmaa on tarkoitettu pienikokoisten eläinten hautaamiseen
Ruokolahden kunta
Ruokolahdella matonpesupaikat ovat Pappilanlahdella, Vaittilassa (Ukonsalmi), Rasilan rannassa, Oritlammella ja Huhtasenkylässä (entisen koulun piha).
Tervolan kunta
Alle 29-vuotiailla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja. Niitä tuottavat kunnat ja järjestöt.
Hämeenlinnan kaupunki
Haaskanpitäjän tulee ilmoittaa kunnaneläinlääkärille haaskapaikalle viemänsä sivutuote ja sen määrä kolme kertaa vuodessa.
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite
Psykologi auttaa elämän kriiseihin, ihmissuhteisiin, työhön, opiskeluun, elämänhallintaan, terveyteen ja jaksamiseen liittyvissä huolissa.