Sipoon kunta
Nuorisovaltuusto toimii nuorten vaikuttamiskanavana kunnallisessa päätöksenteossa.
Utajärven kunta
Voit lähettää Utajärven kunnalle kysymyksiä ja palautetta, tai saattaa tietoomme kehitysideoita, epäkohtia sekä kiitosta.
Kajaanin kaupunki
Järjestöille suunnatut kohde- ja kehittämisavustukset tiettyyn kohdennettuun tarkoitukseen.
Parikkalan kunta
Hallintopalvelut käsittää kunnanvaltuuston ja –hallituksen sekä eri toimikuntien hallintotehtävät.
Salon kaupunki
Kulttuurikumppanit tukee Salon kulttuuritoimijoita, edistää yhteistyötä ja tuo kentän näkemyksiä päätöksentekoon.
Kuhmon kaupunki
Voit äänestää kotona ennakkoon, jos kykysi liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettet pääse äänestyspaikkaan.
Ylitornion kunta
Ylitornion kunnan viranomaisten ja sen alueella toimivien vammaisten henkilöiden, heidän omaistensa sekä vammaisjärjestöjen yhteistoimintaelin.
Kuhmon kaupunki
Vaalipäivänä voit äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin ja sinulle postitse saapuneeseen ilmoituskorttiin.
Keravan kaupunki
Kaupunki myötää avustuksia nuorisojärjestöille ja nuorten toimintaryhmille paikalliseen nuorisotoimintaan kohdeavustusten muodossa.
Vaalan kunta
Vanhus- ja vammaisneuvosto on eläkeläisten, vammaisten henkilöiden ja heitä edustavien järjestöjen ja kunnan välinen yhteistyöelin.