Muhoksen kunta
Sponsorointihakemuksella voi ilmoittautua edustamaan Muhoksen kuntaa sovittua korvausta vastaan.
Keravan kaupunki
Keravan kaupunki avustaa rekisteröityjä yhdistyksiä ja poikkeustapauksissa ylikunnallisia yhdistyksiä, joiden toiminta perustuu kuntien yhteistyöhön.
Hattulan kunta
Hattulassa on toiminut vanhusneuvosto vuodesta 2002.
Kittilän kunta
Äänestysautot kiertävät ennakkoäänestyksen aikana kylissä vastaanottamassa ääniä.
Euran kunta
Vammaisneuvosto toimii vammaisjärjestöjen, vammaisten hyväksi toimivien yhteisöjen ja vammaisten kuntalaisten yhdyssiteenä.
Rautalammin kunta
Rautalammin nuorisovaltuusto on rautalampilaisten nuorten edunvalvoja, ja he saavat sanansa kuuluviin nuoria koskevissa asioissa.
Viitasaaren kaupunki
Palautetta voi jättää kaupungin verkkosivujen kautta. Lähtökohtana on, että kaikkiin asiallisiin palautteisiin vastataan.
Sipoon kunta
Eduskuntavaalit 2023 keskeisemmät tiedot.
Ylitornion kunta
Vanhusneuvoston tavoitteena on varmistaa, että ikääntyvien ääni kuuluu kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen suunnittelussa
Imatran kaupunki
Vammaisneuvoston tehtävänä on edistää ja seurata kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten henkilöiden kannalta.